Festivaalin tekijät
Festivaali syntyy yhdessä. Kaiken keskiössä ovat tietysti yleisö sekä taiteilijat ja esiintyjät, joita Lumotuissa sanoissa ovat ammattilaisten rinnalla myös kymmenet lapset ja nuoret.
Lumottuja sanoja rakentaa paitsi Lastenkulttuurikeskus Kotilon väki, myös iso osa koko kulttuuritalo Valveen henkilöstöstä sekä tärkeitä erityisosaajia kaupungin muista yksiköistä. Tapahtuma ei olisi mahdollinen ilman suunnittelijoiden, tuottajien, tiedottajien, taidekasvattajien, lippupisteen hoitajan, esitysteknikoiden, kuraattorin, näyttelysihteerin, tuotantoassistentin, palvelusihteerin, graafikon, puusepän sekä monien muiden ammattilaisten korvaamatonta työpanosta.
Oulun kaupungin oman väen lisäksi Lumotuilla sanoilla on vuosittain useita yhteistyökumppaneita, jotka tuovat oman hienon panoksensa tapahtuman toteuttamiseen.
Festivaalin yhteistyökumppaneita vuonna 2026
Lumottujen sanojen päätuotantona koetaan kantaesitystuotanto Varjossa kukkiva auringon poika – näyttelymaailma Jukka Itkosen runoudesta. Näyttelyn keskeisin yhteistyökumppani on Itkosen perikuntaa edustava Juho Itkonen, joka on paitsi antanut oikeuden rakentaa näyttelyn Jukka Itkosen upeasta runoudesta, myös tarjonnut mahdollisuuden tutustua runoilijan jäämistöön ja tuoda näyttelyyn myös julkaisematonta materiaalia. Olemme tästä yhteistyöstä Juholle loputtoman kiitollisia.
Toinen Varjossa kukkiva auringon poika -näyttelyn syntyyn erityisellä tavalla vaikuttanut taho on WSOY:n kirjasäätiö, joka vuonna 2022 myönsi Kirsi Kunnas -palkinnon postuumisti Jukka Itkoselle. Kunnianosoitukseen liittyvä palkintoraha suunnattiin meille lastenrunoutta, sen tukemista ja kokemista edistävään toimintaan. Suuri kiitos luottamuksesta työtämme kohtaan!
Yksi Lumottujen sanojen pitkäaikaisista kumppaneista on Oulun Sarjakuvakeskus, joka on jo vuosien ajan tuottanut erityisesti lapsiyleisölle suunnatun sarjakuvanäyttelyn lumottuun kevätaikaan. Tänä vuonna näyttely koetaan ensimmäistä kertaa Keskustakirjasto Saaren toisen kerroksen Sarjastossa.
Tänä keväänä merkittävä ohjelmistokumppanimme on Kuopion kaupunginteatteri, joka vierailee festivaalilla Jukka Itkosen runouteen perustuvalla lastennäytelmällä Kulkukoira Kotilainen ja citymetsän sankarit. Myös perheen pienimmille suunnatun Vuodenpäivä-esityksen tekijät ovat Kuopion kaupunginteatterin ammattilaisia.
Kirjallisuuslähtöistä lastenteatteria festivaalille tuo myös Turun kaupunginteatterin ja Teatteri Konnan Molli ja maan ääri, jonka Lumotut sanat tuottaa Ouluun yhteistyössä Valveen kaupunginosakulttuurin kanssa.
Lumottujen sanojen rakentamiseen osallistuu harjoittelijoita, jotka perehtyvät tapahtumatuotantoon, sanataidekasvatukseen ja lastenkulttuuriin osana omia opintojaan. Tällä kertaa festivaalin tekoon osallistuu opiskelijoita OSAOlta ja Oulun yliopistosta.
Lumottujen sanojen päätapahtumapaikkana on ensimmäistä kertaa Lastenkulttuurikeskus Kotilo. Kotilon sijainti keskustakirjasto Saaren neljännessä kerroksessa tiivistää entisestään festivaalin pitkäaikaista yhteistyötä Oulun kaupunginkirjaston mahtavien ammattilaisten kanssa.
Sydämellinen kiitos kaikille festivaalin tekijöille!