Esitykset ja konsertit

Lumotut sanat -festivaalin virtuaaliviikko tuo Pikkuveli ja mainio harharetki -näytelmän sekä Vuokko Hovatta Kolmisin- ja Muumiperheen lauluretki -konsertit kaikkien ulottuville!

Esitykset ovat maksuttomia ja nähtävissä ValveLiven Youtube-kanavalla >> – missä vain!

VUOKKO HOVATTA KOLMISIN
Konsertti
La 8.5. klo 18
(kesto noin 60 min)
ValveLiven Youtube

Vuokko Hovatta, laulu
Panu Savolainen, vibrafoni
Atte Kilpeläinen, alttoviulu

”Riemastuttavan erilainen runolevy”

Vuonna 2017 perustettu Vuokko Hovatta Kolmisin -yhtye julkaisi kiitellyn debyyttialbuminsa Pysykää sängyssä sunnuntaisin syksyllä 2018. Albumin ohjelmisto koostuu kirjailija Riina Katajavuoren runoista, joita ovat säveltäneet Panu Savolainen ja Atte Kilpeläinen. Akustisen ja omaleimaisen soundin omaava Vuokko Hovatta Kolmisin yhdistää mielenkiintoisella tavalla kolme erilaisista taustoista tulevaa muusikkoa sekä Katajavuoren värikkäät, vivahteikkaat ja paikoin humoristisetkin tekstit.

– Kuulin Aten ja Panun duoa Kansallisteatterin Lavaklubilla keväällä 2016 ja olin myyty kaksikon soundista, Ultra Brasta tunnettu Vuokko Hovatta kertoo yhtyeen synnystä.
– Samassa paikassa olin jo joitain vuosia aiemmin tavannut Riinan ja ehdottanut hänelle yhteistyötä. Nyt olemme tässä.

Konserttia pääset seuraamaan ValveLiven Youtube-kanavalla lauantaina 8.5. klo 18 alkaen. Konsertti on Lumottujen sanojen Virtuaaliviikon ainoa ohjelmakokonaisuus, joka säilyy katsottavissa koko festivaaliajan: su 6.6. klo 23.59 saakka. Konsertti on maksuton!

MUUMIPERHEEN LAULURETKI
Koko perheen konsertti
Su 9.5. klo 12
(kesto noin 40 min)
ValveLiven Youtube

Muumiperheen lauluretki -konsertissa seikkaillaan Muumipeikon, Mamman, Papan, Nuuskamuikkusen, Pikku-Myyn sekä muiden Muumilaakson huipputyyppien kanssa. Konsertin laulut ovat syntyneet rakastettujen lastenkulttuurigurujen säveltäjä Soili Perkiön ja kirjailija Hannele Huovin yhteistyönä. Laulut puhuttelevat pieniä ja suuria muumien ystäviä, ja tunnelmat vaihtelevat Nuuskamuikkusen huilun sävelistä Pikku Myyn räppiin.

Muumiperheen lauluretki -levy ilmestyi vuonna 2014 ja siitä tuli nopeasti myyntimenestys. Levy valittiin Vuoden lastenlevyksi, ja vuonna 2015 se sai EMMA-palkinnon lasten levy -kategoriassa.

Esiintyjinä Eija Ahvo, Markus Bäckman ja Soili Perkiö.

Konserttia pääset seuraamaan ValveLiven Youtube-kanavalla sunnuntaina 9.5. klo 12 alkaen. Konsertti on katsottavissa viikon ajan julkaisusta: 16.5. klo 11.59 saakka. Konsertti on maksuton!

Musiikkiteatteri Sansula:
PIKKUVELI JA MAINIO HARHARETKI
Näytelmä
To 6.5. klo 18.30
(kesto noin 50 min)
yli 5-vuotiaille
ValveLiven Youtube

Pikkuveli ja mainio harharetki on näytelmä määräilevästä isosiskosta ja kekseliäästä pikkuveljestä. Sisarukset joutuvat tutkimusretkelle mielikuvituksen viidakkoon, joka on täynnä yllätyksiä, ja jossa vaanii maailman suurin käärme. Tämä jättipython on isosiskon mukaan ”erikoistunut juuri pikkuveljien syömiseen”. Näytelmää suositellaan yli 5-vuotiaille.

Rooleissa: Aarni Kantola (pikkuveli), Lauri Marjakangas (apina/muusikko/säveltäjä), Sanna-Maija Karjalainen (isosisko, kreivitär)
Ohjaus/dramatisointi: Sanna-Maija Karjalainen
Lavastus: Riitta Johanna Laitinen, Aimo Laitinen
Puvustus: Anna-Maria Kähkönen
Alkuperäisteos: Leena Parkkinen ja Jussi Karjalainen (kuv.)

Esitystä pääset seuraamaan ValveLiven Youtube-kanavalla torstaina 6.5. klo 18.30 alkaen. Esitys on katsottavissa viikon ajan julkaisusta: 13.5. klo 18.29 saakka. Esitys on maksuton!